Vuokrattiin Sunnuntaina polkupyörät päiväksi (11dollaria including the helmet/per nuppi). Suunnattiin kohti parempia rantoja jotka sijaitsi Cairnssistä pohjoiseen. Helppoo ja turvallista oli polkee kun valtatiellä selkeet pyörätiet. Oli niin mahtavaa päästä pitkästä aikaa pyörän päälle ja ihanaa vaihtelua tohon lyllertämiseen aka. kävelyyn. Pyörätkin oli erinomaiset varsinkin kun odotettiin jotain jopo tyylisiä pyöriä. Reitti oli aikalailla yhtä pitkä kuin polkasu Tampereelta Nokialle. Maisemat tosin oli hieman erilaiset. Ympärillä oli sokeriruoko viljelmiä ja sademetsä kukkuloita.
Mikä on vähän ällistyttänyt on se, että ruoka on kalliimpaa kuin Suomessa. Melkeinpä mitä vaan ostaisit kaupasta tai söisit ulkona niin todellakin Suomesta saa paljon edullisemmin. Olisi ainakin luullut, että hedelmät ja kakenlaiset merenelävät olisi täällä paljon halvempaa...yeah don't think so. Esimerkiks banaanit täällä on 10AUD/kg eli suunnilleen 7€/kg.
Onneksi tässä meidän hostellissa saa joka päivä ilmasen aamupalan (2 weetabix palaa maidon kera) ja ilmasen ilta ruoan (pastaa tai riisiä tomaattisoseen kanssa). Aivan mahtavaa! Siitä annoksesta tulee jo täyteen. Ihmettelen miks monet vähättelee sitä. Yks ranskalainenkin sano, että se annos on aikalailla "mitään sanomaton". I was like yo girlie free food is precious!! Budjetilla kun eletään niin se annos on kun juhlahetki meille. Kaikki tietää missä me pyöritään kun kello lyö 19! :D Kun alemmas tästä edetään ei varmasti paljon ilmaista ruokaa jaella. Vaikka kallista on ja budjetilla mennään niin sovittiin Ankun kanssa, että kyllähän se yksi jäde kuuluu päivässä nauttia! Siitähän ei sit todellakaan olla lipsuttu.
Jeepers what are the odds?!? Tavattiin tässä samaisessa hostellissa kaks suomalaista tyttöö, Julia ja Iris ja kummatkin Tampereelta. Ahhahah menin ihan jäihin kun Iris kysy et mistä päin Mansee oon. En ihan odottanut, että tällä reissulla joku ees tietäis missä Tampere sijaitsee. No anyhow, tää oli niin meant to be, koska Julia päätti haluavansa takas Suomeen ja lähtee jo Tiistaina ja Iris oli jo ihan ahdistuksissaan, että joutuu yksin vaeltaan loput reissusta. Iriksellä samat suunnitelmat ja itseasiassa aikalailla sama aikataulukin kuin meillä joten ei muuta kuin porukkaan mukaan. Problem solved!
Krokotiileja ei olla vieläkään nähty vaikka varotuskylttejä on joka rannan äärellä. Täällä todellakin on lepakkoja enemmän kuin lintuja. Tänään (maanantai) nähtiin aika iso savu pilvi tulevan vähän kauempana olevasta metiköstä. Lentokoneessa kun saavuin yö aikaan niin Australian keskivaiheilla oli metsäpaloja aika monessakin paikkaa. Ne näky semmosina kirkkaan punasine paksuina viivoina maan kamaralla. Ihan btw, samalla lennolla tuli muuten nähtyä myös kuu joka oli oranssin värinen. Mun vieressä oleva Aussi kerto kyllä syyn siihen väriin, mutta se selitys tais sit mennäkin vahingossa toisesta korvasta ulos, whoopsie daisies. Vasta sitten kun kuu oli koneen yläpuolella se muutti värinsä valkoseks.
| Mites nää krokotiili varotukset?? |
| Onneks pääsi laguunille polskiin |
Tässä siis vielä pari päivää vietetään Cairnsissä rentoa elämää (maassa maan tavalla). Keskiviikkona mennään ostaan Hop on-Hop off bussi-passi, paras tarjous tais olla 299$ Happy Travels:lta (Greyhound oli 380$) joka kattaa Cairns-Sydney reitin (yht n.3000km tulee matkaa eli melkeinpä 2xSuomen pituus) Mun mielestä ihan tälleen sivu pointtina Australia voitais merkata maailmankarttaan "hieman" isompana. Tää kenguru maa on kumminkin melkein kaks kertaa isompi kuin eurooppa. Pientä hämäystä! Lippu on siis voimassa 90päivää ja missä tahansa kaupungissa minkä läpi bussi menee saa hypätä pois ja jatkaa matkaa sitten kun haluaa.
Hostellissa meillä täällä mm. riippumattoja, lenttiskenttä, uima-allas, biljardipöytiä baari etc.
| Hey c'mon its September!! |
Torstaina 29.9 jätetään Cairns ja mennään 350km etelään Townsvilleen josta otetaan lautta Magnetic Islandille. Saarella kuulemma paljon koalia, mahtista. Siellä ollaan siihen asti kunnes kyllästytään... Töitä ajattelin kuikuilla kun saavutaan Brisbaneniin. Riippuen tottakai aikataulusta ja fiiliksestä :)
Juttelin tässä just yhden englantilaisen miehen kanssa joka oli ollut 4,5kk kiertämässä Etelä-Amerikkaa....voin kertoo, blogia tullaan niiiiiiin päivittään joskus sieltä, ehkä muutaman vuoden päästä ;D
Iris kävi tänään snorklaamassa ja siellä mm. 66vuotias muori Venezuelasta mukana. Taitaa muuten asua samassa hostellissakin kuin mekin. Sitten täällä on semmonen 37vuotias heppu Barcelonasta joka kanssa vaan kierteleen missä haluaa. Reissannut varmaan yli 30 maassa. Anyhow, pointtina oli, että its never too late to achieve your dreams ;D
Peace out amigos! <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti