Byron Bay....

Hola! 

Elävien kirjoissa vielä ollaan. Tehtiin Sunnuntaina muutto tosiaan uuteen hostelliin. Niin ja painotan vielä...me siis aina todellakin tsekataan meidän hostellit etukäteen ja vertaillaan mitä mielipiteitä ihmisillä on niistä ollut. Tää ainut kerta kun ei niin tehty osottautuikin huonoimmaks virheeks ikinä! Pienenä neuvona, että hostellien kanssa ei kantsi mennä go with the flow-meiningillä. Byron Bay:n Main Beach hostel...pysykää kaukana siitä. Syvällä kokemuksen rinta äänellä voin kertoa, että siellä saa kokea ja nähdä kaikki ainekset mitä järkyttävä hostelli voi tarjota. Oppi ikä kaikki...vai miten se meni.

Anyhow me siis tultiin uuteen "kotiin" ja heti helpotti. Heti kun lukee hostellin säännöistä, että alkoholin hallussapito huoneissa on kielletty niin hihkastaan aina onnesta....aaah enemmän hiljaisuutta. Nukuin piiiiiitkästä aikaan niin sikeästi. Aamulla kun heräsin tuntui siltä kuin omasta koti sängystä olisin herännyt (mistä koti sängystä??...mähän oon Suomessakin koditon). Rutistin tyynyä, hymyilin leveästi ja mietin "aaah tältäkö se nukkuminen tuntuu, ihanaaa". Sitäpaitsi nyt oon ottanut uuden tavan tähän nukutukseen. Pistän kuulokkeet korville ja kuuntelen mun musaa siihen saakka kunnes nukahdan. Siinä blokkaa hyvin toisten kuorsaukset, huudot ja muut häiritsevät melut. Happy place is always the best place - music <3

Tämmönen oli sit yks aamu Ankun sängyn päädyssä, only in OZ!

 

Byron Bay on tosiaan rennon tyyppinen, boheemin hippimäinen pikku kaupunki. Sellasta "puun halaaja" meisinkiä. Tällä hetkellä turismi on jonkin verran syönyt kaupungin ilmapiiriä. Surffailu on myös tosi kova sana. Porukka ajaa täällä surffilaudat autojen katoilla tai pyöräilee/skeittailee laudat kainaloissaan. Skeittilaudat on siis täällä melkein suosituin kulkuväline, tosi hip. Erityisesti iltaisin kaupungin jokaisessa kulmassa törmää johonkin katusoittajaan. Rento fiilis tuo myös mukanaan pilven polttajat ja humpuukit. Kengätkin on muuten Ausseissa monesti yliarvostettuja..porukka kulkee paljain varpoin kaduilla, kaupoissa, missä tahansa lähinnä. 

Ne "schoolies" eli ne 17-18v koulu lomalaiset jota lähettiin Surfferssista pakoon tuli sitten tännekin. Täällä kiersi yks ilta poliiseja ihan mega paljon. Seiso ja vahti jokaisen yökerhon ovella...yhdessä baarissa oli poliiseja sisälläkin. Täällä ne ei onneks oo niiin näkyvillä kuin esim just siellä Surfferssissa minne kaikki tykkää mennä. Siellä meno on semmosta crazya teini biletystä...kuvitelkaa Koskenrannan meininki Vappuna x 10.

 Byron Bay:ta on paljon kehuttu ja moni ylistää tätä paikkaa, mutta totuudella tällä hetkellä tuntuu siltä, ettei malta päästä pois täältä. Meille ehkä tapahtunut täällä ollessa liian monta vastoinkäymistä...hostellin tapahtumat, Nimbin reissun järkyttävät momentit ja lisäksi sain raskaan suru-uutisen kotoa. Koko Australia ei ollut siinä vaiheessa paras paikka olla. Oman perheen läheisyys ja mahdollisuus menetetyn hyvästelyyn olisi ollut paikallaan. <3
 

Itkusia silmiä suihkussa puhdistin ja samalla tuli mieleen, että maksoi mitä maksoi, nyt tekisi leffan katsominen hyvää. Ankku oli heti mukana ajatuksessa ja marssittiin suoraan leffateatteriin. Ankun iloks mentiin kattoon Twilight, hyppi suorastaa innosta. Leffa oli välillä niin koominen, että nauraminen teki hyvää. Iris oli varannut surffitunnin seuraavalle päivälle ja mietittiin porukalla olikohan hyvä idea. Huonoja juttuja tapahtunut toinen toisensa perään, että kohta se Iris tulee sieltä käsipaketissa takaisin. Kaikki tuntuu täällä Byronissa olevan meitä vastaan...ihan kuin meidät oltais kirottu. Me eletään täällä sillä kuuluisalla ajattelulla - toivo parasta, odota pahinta.
Kaikki kolme flunssailaan tällä hetkellä, mutta Ankku on meistä eniten sairaana. Kävi yks päivä tyhjentämässä apteekin hyllyt.
 

Hostellihuoneessa on tällä hetkellä ihanan normaaleja ihmisiä. Hollantilainen dude,  yks brittiläinen ja kaks espanajalaista tyttöä. Tosin onhan meillä myös yks Perulainen mies. Se on joku 30-40v ja on ollut täällä jo ikuisuuden käymättä melkein missään, kalastelee vaan. Se on ihan hullaantunut meidän vaalea hiuksiseen Irikseen. Iriksellä menee ihan hermot sen liehittelyyn ja läheisyyteen. Hey dude, Iris on varmaan tosi kiinnostunut sun harmaista hiuksista...jeepers! Eilen aamulla olin vielä ihan unen pöpperössä ja kuulin kuinka se Perulainen heitti taas jotain juttua Irikselle (en siis tosiaan kuullut mitä se sano), mulla meni hermot, nostin päätäni ja katoin kuinka Iris käänsi kylkeä ja sanoin sille "Iris is NOT interested" ja painoin pääni tyynyyn. Se Perulainen kävi hetken ihan kiivaana, että miten mun heitto nyt tähän kuuluu kun se oli kysynyt sen aurinkolaseista jotain. No hups, Amy taas heittää kuuluisaa kommenttia huonoon aikaa (I KNOW, lupasin tsempata!). No anyhow, Iris oli ollu silleen, että "jesh, thank you Amy!". Eikä Perulainen oo sen jälkeen sanaakaan pihassu :D See, it worked!
 

Aamulla sovittiin, että mentäis vihdosta viimein tekeen kävely Byronin majakalle missä myös sijaitsi koko Australian itäisin osa. Ankku päätti järkevänä jäädä sairasteleen petiin. Nappasin kartan respasta ja totesin Irikselle, että täähän on ihan helppo homma. Nyt oon niin kartalla, että missä mennään ja miten päin mun kuuluu tätä karttaa jopa pitää. Tais hehkutusta olla taas vähän liikaa koska varmaan 500m päässä piti kattoo mille tielle käännytään niin huomaankin, että se kartta on tippunut mun shortsien taskusta. Iris "Ami älä nyt huijaa...se on varmasti sun laukussa!"...Amy "eikun mä pistin sen mun taskuun ja se on oikeesti tippunut...miten tää voi olla mahdollista", Iris "eih, AMY....mä luotin suhun enkä sen takia napannut toista karttaa itselleni", Amy "whoopsie daisies tää alko niin hyvin...ei hätää, kyllä me perille löydetään, seurataan vaan noita edellä olijoita". Taas tuli todistettua: Amy ja kartta ei vaan sovi yhteen!! Me luultiin, että sinne majakalle kävellään suoraa tietä pitkin, mutta ylläri pylläri osottautuikin taas kunnon patikoinniks. Se oli yllättävän korkealla ja sinne piti patikoida polkua pitkin ja ay caramba ne jyrkät kivirappuset. Tehtiin molemmat väli-kuolemaa ja vaan puuskutettiin.

Cape Byron

Näkymät oli taas kaiken kipuamisen arvoiset. Nähtiin toiselle puolelle jyrkännettä missä pitkälti rantaviivaa. Siellä oli surffareita yhtä paljon kuin hattivatteja ukonilmalla. Cape Byron majakka rakennettiin 1901.  Sitten käveltiin vähän pitemmälle kunnes tuli Australian itäisimmän kohdan maamerkki vastaan. Tuuli kävi ihan hulluna siellä ylhäällä. Päästiin näkeen myös delfiiniparvi uiskentelemassa rannikon läheisyydessä.

Byroniin on luvattu seuraavalle neljälle päivälle vesisadetta. Yök. Keskiviikko aamuna oli kumminkin aurinkoista ja kuuma. Sanoin kävellessä Irikselle, että jos tänään on muka luvattu sadetta niin se alkaa ihan varmasti joskus klo 20 illalla. No arvatkaas mitä tapahtu illalla klo 20, yes, it started to rain. Unohtakaa Pekka Poudat ja soitelkaa siis mulle päin jos tarviitte tarkkaa analysointia tulevista säätiloista! Ensimmäiset puhelut olkoon free of charge ;)

Niin muuten törmättiin siihen hollantilaisen (jota elvytettiin) kaveriin ja kuulemma sitä oltiin pidetty ensin lääke koomassa ja joutuu oleen sairaalassa vielä viikon verran joku maski kasvoillaan joka poistaa nesteitä sen kropasta. Uskomatonta, että selviyty ilman minkäänlaisia sisäisiä tai ulkoisia vammoja! Se aika kun se tyyppi ei saanut happea ei vaikuttanut sen aivoihinkaan mitenkään. Siinä oli enkelit kohdillaan kun noin onnekas on! Siinä vaiheessa kun se pelastettiin ei tilanne näyttänyt ihan niin lupaavalta. Toivottavasti oppii tilanteesta ja tajuaa kuinka onnekas on saadessaan uuden tilaisuuden elämään. Hyvin hyvin pienestä oli kiinni.  Muistakaa kattoo kaverienne perään tai kenen tahansa ja varsinkin kun joku on alkoholin vaikutuksen alaisena. Huono valinta ei ole myöskään kerrata ensiaputaitoja. Voin kertoa, että se tilanne kun valppautta ja taitoja tarvitaan tulee joskus täysin yllättäen. Se voi myös olla momentti kun sulla on chänssi olla pelastamassa jonkun henkeä.
 

Huomenna matka vie meidät Coffs Harbouriin ja sieltä meidät tullaan noutaan yhdelle farmille. Iriksen entisen ratsastusvalmentajan perheen ranchille päästään oleileen 2 viikoksi. Suomalainen joka on naimisissa Aussi miehen kanssa ja heillä 3 lasta. Ihanaa vaihtelua ja mahtavaa päästä tekeen kunnon farmi töitä. Se jos joku olis hyvää terapiaa tähän hetkeen.  Suomessa sitä menis salille purkaan fiilareita, mutta kyllä ne heinäpaalutkin tässä tilanteessa käy. Kiva siis päästä hommiin ja hetkeks pois ihmisten ilmoilta. Niin ja tottakai päästä hetkeks asumaan jonkun oikeaan kotiin. Tätä on odotettu aika mega paljon!!
 

Henkilökohtaisesti paras muisto Byronista on skydive ja sekin tapahtui 4.5km päästä maan pinnasta...kertoo ehkä jotain...
 

Toivottavasti paremmilla fiiliksillä seuraavassa postauksessa. Mä lähen pitään nyt terapia-lomaa tonne lantsulle. Soronooo!