maanantai 27. helmikuuta 2012

Road trip part.2 North Island, NZ

20.-27.2
Rotorua - Waiotapu - Taupo - Tongariro National Park - Napier - Masterton - Akitio - Wellington - New Plymouth - Raglan - Hamilton

Aamulla herättyämme lähdettiin kokeileen Kaituna-joelle koskenlaskua. Täähän oli ylläri ylläri mun idea & tottakai käytiin laskeen se vaikein koski missä oli mm. 7metrin vesiputous josta alas kunnialla kumminkin laskettiin. Mia & Harri ei varmaan ihan tienneet mihin olivat itseänsä pistämässä. Kyllä siinä vähän tais puntti tutista kun käytiin turvallisuusohjeita läpi. Kaunis päivä, kirkas vesi ja koskenlasku oli aivan mahtava kokemus.



Rotorua on tunnettu vulkaanisesta maaperästä. Käytiin siis myös Waiotapussa missä oli Thermal Wonderland.  

Boiling mud pool

The Champagne Pool

Devil's Cave

Ajettiin Taupoon jossa otettiin hetken arskaa ja käytiin pulahtamassa Uuden-Seelannin suurimmassa järvessä. Päivän ajomatka päättyi Tongariron kansallispuistoon jonne jäätiin yöksi. Kansallispuistossa löytyy kolme tulivuorta joista kaksi on aktiivisia.  Mia & Harri joutui taas kestämään näitä mun suunnitelmia, koska halusin käydä käveleen NZ:n yhden kuuluisimman One Day Walk - Tongariro Alpine Crossing. Kansallispuisto on tunnettu Lord of The Rings:ssa Mordorina ja kuka nyt ei Mt. Doomia muista ;). 

Aamulla kumminkin satoi ja ulkona oli harmaata. Melkein jäi toteuttamatta, mutta onneksi tarmokas Harri siivitti meidät käveleen. Mia&Harri päätti kääntyä muutaman tunnin kuluttua kun sadekin näytti voimistuvan. Mulla oli jonkinlainen pakkomielle päästä huipulle 1900m korkeuteen no matter what ja niinpä lähdin taapertamaan. Kävelyä tuli tehtyä yht. 6tuntia ja suurin osa siitä oli super jyrkkää ja vaikea kulkuista ylämäkeä. Välillä satoi vaakasuoraan ja tuuli puhalsi minkä kerkesi. Kyllä siinä puuskutti ihan hyvällä tahdilla ja pohkeet huusi armoa. Huipulle pääsin ja fiilis oli mahtava. Näin punaisen kraatterin ja vuosien mittaan syntyneet mineraali järvet. Ilma alkoi kirkastumaan ja suorastaan juoksin takaisin alas. Alastulo jyrkkää alamäkeä pisti reidet töihin & semmosella mentaalilla mentiin, että ei parane pysähtyä tai muuten jalat sanoo kokonaan seis.
Aika kova setti oli, mutta oli ehdottomasti niin sen arvoinen. Kiitos taas Mialle&Harrille jotka jaksoivat odottaa kun toteutin taas yhden huikeen kokemuksen. Lämmin ruokakin odotti ihanasti meidän asuntoautossa.

Lake Taupo

Tongariro Alpine Crossing
Mt. Tongariro, Ngauruhoe and Ruapehu


On top of the Mt. Tongariro(1900m) and the Emerald Lakes at the back

Red Crater

Ay caramba...still some climbing to do...
 
Tehtiin aika pitkä automatka NZ:n läntiselle puolelle ja Napierin jälkeen löydettiin loistava camping-alue. Päästiin peseytyyn kirkkaassa joessa johon vesi virtas vuorilta. Jäätävän kylmää se oli, mutta tulipahan pesut tehtyä ja raikas olo kehossa. Camping-alueella oli myös meidän kauan kaivattu nuotio mahdollisuus. Vietettiin aika täydellinen ilta.





Mastertonin lähellä käytiin viinitarhassa viininmaistajaisissa . Tilan omisti erittäin mukava saksalainen pariskunta joilla on myös Saksassa iso viinitarha. Luultiin kaikki, että saatais maistella kolmesta eri pullosta jotka näkyi pöydällä, mutta heillä olikin listassa 14 eri viini laatua. Taidettiin kymmentä laatua maistaa ja täytyy sanoa, että kyllähän siinä taisi jo vähän viinit pulpahtaa päähän. Iloisena yllätyksenä tuli, että koko homma oli maksuton. Jäätiin suosiolla tekeen ruokaa meidän autoon ja taidettiin siinä päikkäritkin ottaa. 



Saavuttiin pohjois-saaren eteläisimpään kaupunkiin Wellingtoniin. Meitä oli vastassa aivan tajuttoman kova tuuli. Kävellessä joutui melkein tolpista pitämään kiinni, että pysyi pystyssä. Käytiin museo kiertämässä, syötiin, pestiin pyykkiä ja kierrettiin tottakai vähän kaupunkia. Se tuuli oli oikeesti ihan järjetön! Hyvä kun autokin pysyi ajaessa tiellä.

Taas porskutettiin eteenpäin ja saavuttiin New Plymouthiin joka sijaitsee puolestaan NZ:n itä-rannikolla. Sit hei, kelatkaa tätä seuraavaa!! Pysähdyttiin ja Mia kysyi yhdeltä naiselta saiskohan se silittää sen koiraa. No sen koiranomistajan ystävä kysyi puolestaa meiltä aurinkorasvaa sen lapselle. Koiranomistaja (jonka nimee me ei vieläkään muisteta) kysyi meiltä onko meillä jo yöpaikkaa tiedossa. No eihän meillä ollut. Sit se tarjos meille paikkaa sen talon pihalta. Hyväksyttiin hyväntahdon tarjous. Ei siinä tosin kaikki. Se oli menossa illalla sen miehen ja kavereiden kanssa vähän juhliin ja pyysi meitä sinnekin. Mentiin sinne talolle ja tää nainen kutsu meidät sisään. Sit se antoi meille niiden talon varaAVAIMEN ja sanoi, että saadaan käyttää suihkuja, wc:tä, kattoo tv:tä ja vaikka nukkua niiden varasängyissä!!!! WHAT!?!?!?! Ööö kuka antaa kotiavaimen kolmelle vieraalle jotka on tuntenut n. 20minuutin ajan. Oltiin kuulemma luotettavan näkösiä, mutta silti. Se nainen vaan sanoi, että se haluaa olla ystävällinen ja auttavainen muille kun toivoo joltain samaa kun hän on esimerkiksi matkoilla. Huh huh, aikamoista. Niinhän se on, että sattumaa ei ole.

Haluttiin olla kumminkin mahdollisimman pieneksi vaivaksi joten mentiin vaan kolmistaan kaupungille viettämään Americana päivää. Pääkatua pitkin pörräs ainakin muutama sata vanhoja amerikkalaisia autoja. Nukuttiin camperissä yö ja jätettiin tän pariskunnan keittiön pöydälle viinipullo japieni kiitos lappu kaikesta avusta ja tästä uskomattomasta vieraanvaraisuudesta.

Viimesinä päivinä vietettiin ranta elämää Raglanissa semmosessa viihdyttävässä surffikylässä. Saatiin aivan loistavat säät ja Harrikin pääsi vihdosta viimein surffaileen. 

Raglan beach


Sunnuntaina pidettiin ns. läxiäiset, loistava aurinko päivä hyvää ruokaa syöden. Hyvä niin, koska meillähän oli koko ajan mielikuva, että 27pv (päivä kun Mian&Harrin lento lähtee) on tiistai päivä. Maanantai aamuna oltiin jo valmistautumassa upeaan ranta päivään, mutta ONNEKSI Harri tarkasti puhelimesta mikä päivä on ja voihan hulabaloo...maanantaihan on 27pv!!!! No hupsista, eihän siinä muuta kuin biksut pois ja pakkaileen. :D Onneks lento lähti illalla ja autokin piti palauttaa vasta klo15. Ajettiin Hamiltoniin josta tiet sitten erkani. Koko homma tuli pienenä shokkina. Kadun varressa sitä hyvästeltiin ja tulihan siinä taas itku kurkkuun. <3 Hostellissa respan mies kysy oikeesti onko mulla silmätulehdus molemmissa silmissä, että näin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti